Vanha talo, utelias mieli

6.10.2019

Taide- ja kulttuurikeskus Kalevan Navetan remontti etenee vauhdilla. Uuteen kulttuurin kotiin päästään muuttamaan alkuvuodesta ja talo palveluineen aukeaa yleisölle maaliskuussa 2020. Talon tulevat toimijat kertoivat kuulumisia projektin edistymisestä.

Kuvassa Päivi Alaniska (oik) ja Sanna Karimäki-Nuutinen. Kuva: ISLE Art Industries

Mitä kuuluu Kalevan Navettaan, projektikoordinaattori Päivi Alaniska?

”Tällä hetkellä työlistalla on varsin erikokoisia asioita. On pieniä yksityiskohtia, kuten millainen tulee Navetan maskotista Muu-Mau kissasta, ja suuria kokonaisuuksia, kuten koko talon sisäisiä toimintamalleja ja palveluprosesseja. Talon toiminnassa pyritään laajaan organisaatioiden väliseen yhteistyöhön muun muassa tilojen yhteiskäytössä, talon viestinnässä ja palveluiden tuotannossa. Ajatus yhteistyöstä ei ole uusi, mutta sen toteuttaminen vaatii paljon työtä, sopimista ja sovittelemista. Täytyy nostaa hattua päästä kaikille taloon muuttaville organisaatioille ja toimijoille. He jaksavat panostaa myös yhteisiin asioihin ja uuden kehittämiseen tilanteessa, jossa jokaisella riittäisi pelkästään oman palettinsa kanssa paljon töitä.

Tämän vuoden puolella julkaistaan vielä yleisökysely Kalevan Navetan toimintaan liittyen, jotta saisimme uusia näkökulmia talon sisältöihin. Esimerkiksi Taito Etelä-Pohjanmaan kanssa pohdittiin taannoin millaisia palvelutuotteita asiakkaat haluaisivat; lähtisitkö sinä korjauttamaan/tuunaamaan farkkusi meille, jos siihen olisi mahdollisuus? Tai millainen Kalevan Navetan ystävien kanta-asiakkuuden tulisi olla? Loppuvuodesta päästään myös julkaisemaan aukioloaikoja ja esimerkiksi Taidehallin ensimmäisen näyttelyn ohjelma.

Lopuksi täytyy vielä hehkuttaa Navetan kolmannen kerroksen Vintti-tilan puupanelointia. Tilan tunnelma alkaa selkeästi muotoutua ja uskon, että Vintistä tulee talon kaunein tila. Pyöreä ikkuna kruunaa kokonaisuuden. Odotan kovasti, että saan ensimmäisen kerran viedä meidän Itikanmäen korttelin asukkaat taloon tutustumaan. Järjestämme alkuvuodesta muutaman harjoitus/demo-illan Kalevan Navetassa ennen virallista avajaisviikkoa ja ensimmäiseen lähtee kutsut naapureille: Talvikille, Kaunokille, Lehdokille, Leinikille, Lemmikille, Orvokille ja Muurikille.

Pohdimme kevään puolella pidämmekö kiinni Kalevan Navetta nimestä vai haetaanko uudelle taide- ja kulttuurikeskukselle uutta nimeä. Olen tyytyväinen, että pysyimme Kalevan Navetassa, koska mielestäni mikään ei vedä vertoja tarinalle talosta, joka rakennettiin navetaksi, toimi verkatehtaana, palveli puolustusvoimien esikuntana, herää reippaana 120-vuotiaana uudelleen eloon taide- ja kulttuurikeskuksena. Vanha historiallinen talo, jolla on nuori utelias mieli on mielikuva, jota haluamme talosta rakentaa. ”

Kalevan Navettaa saneerataan parhaillaan taide- ja kulttuurikeskukseksi Seinäjoen Itikanmäellä. Kalevan Navettaan muuttaa Seinäjoen kaupungin kulttuuripalveluiden toiminta; kulttuuritoimisto, Seinäjoen taidehalli ja lastenkulttuurikeskus Louhimo, ravintola Äärellä Kuppi+Kattila, Taito Etelä-Pohjanmaa, Käsityö- ja muotoilukoulu Näppi, Taito Shop Rustoopuori, Taideyliopiston Sibelius Akatemian Seinäjoen yksikkö, Seinäjoen taitelijaseuran taidelainaamo sekä Seinäjoen kansalaisopiston puu- ja metallityön verstaat. Taide- ja kulttuurikeskus avaa ovensa yleisölle maaliskuussa 2020.

Kuvassa Päivi Alaniska (oik) ja Sanna Karimäki-Nuutinen. Kuva: ISLE Art Industries