Jazzoikoon! Mathias Sandberg Trio

25.5.2024 18:00 – 20:00
Musiikki
 

Melodisessa, svengaavassa ja sielukkaassa jazzissa kuuluvat rytmisesti leikkisät improvisaatiot ja lähes telepaattinen yhteissoitto

Kesä alkakoon Seinäjoella merihenkisen kitaristi Mathias Sandbergin trion konsertilla.

Jazzkitaristi ja säveltäjä Mathias Sandberg, jota amerikkalaisessa musiikkilehdessä Jazziz Magazine on kutsuttu ”yhdeksi Suomen parhaiten varjelluista salaisuuksista”, kuuluu maamme aktiivisimpiin muusikoihin. Hänen pitkään odotettu trio-albuminsa The Captain ilmestyi vuoden 2023 alussa, ja yhtye teki viime vuoden keväällä ja kesällä peräti 50 konsertin levynjulkaisukiertueen Rovaniemeltä Helsinkiin! On vihdoin aika esitellä bändi myös Seinäjoella ja paljastaa mystinen salaisuus.

Sandbergin triossa soittavat jazzmusiikin maisteri Zacharias Holmkvist kontrabassoa ja pitkän uran tehnyt Stefan Brokvist rumpuja. Trion vahvasti melodisessa, svengaavassa ja sielukkaassa jazzissa kuuluvat rytmisesti leikkisät improvisaatiot ja lähes telepaattinen yhteissoitto.

Sandberg on opiskellut New Yorkin Manhattan School of Musicissa ja Bostonin Berklee College of Musicissa, ja työskennellyt mm. Georg Riedelin, Pierre Swärdin, Peter Asplundin, Nick Mancinin, Jukka Eskolan, Teppo Mäkysen ja Manuel Dunkelin kanssa. Sandberg tekee vuosittain satakunta jazzkonserttia ja on kiertänyt sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa.

Sandbergin debyytti-soololevy The Doctor (2020) ja triolevy The Captain ovat saaneet ylistäviä arvosteluja molemmilla puolilla Atlanttia, ja niitä on soitettu ahkerasti jazzradiokanavilla Euroopassa, Yhdysvalloissa, Etelä-Amerikassa, Aasiassa ja Australiassa.

Kuva: Jan Sandvik

Hinta

Ovella 20 €. Opiskelijat kaksi yhden hinnalla.

Järjestäjä

Ylistaron Kaukolankylän jazzkerho ry

0505543964

Ulkoiset linkit