Ensō

1.9.2026 – 30.9.2026 11:00 – 19:00
Kuvataide ja näyttelyt
 

SYYSKUUN KUUKAUDEN TAITEILIJA SEPPO J. TANNINEN

Seppo J. Tanninen tunnetaan geometrisen taiteen piirissä muotojen taitajana, mutta myös harvinaisten värien ja kontrastien hyödyntäjänä. Tanninen on osallistunut useisiin näyttelyihin Suomessa ja ulkomailla, ja hänen taideteoksiaan on sekä julkisissa että yksityisissä kokoelmissa. Hänelle myönnettiin valtion ylimääräinen taiteilijaeläke vuonna 2021.

Tellervo Lahti luonnehtii Tannista taiteilijana: ”Seppo J. Tanninen on taiteessaan oman tiensä kulkija ja myös syvällisyydessään ainutlaatuinen persoona. Hänen henkinen kotinsa on jossain, jonne me muut emme kovin helposti näe.”

Ensō on zeniläinen meditaatio- ja hengitysharjoitus, jossa yhden uloshengitysjakson aikana piirretään tai maalataan yhdellä vedolla elämää, aikaa ja elämismaailmaa symboloiva ympyrän kehä. Buddhalaisuudessa ympyrä on valaistumisen ja ei-minkään symboli – äärettömyydestä nollaan.

Seppo J. Tanninen syntyi 1948 Alavudella. Yhteiskoulusta Voitto Kantokorven kannustamana Tanninen suuntasi Oppikouluvaiheen kautta Oriveden opistoon kuvataide- ja kirjoittajalinjalle. Suomen Taideakatemian koulussa Seppo opiskeli 1968–1970. Vuonna 1977 taiteilijan perhe asettui Seinäjoelle.

Vuonna 1972 Tanninen valittiin muun muassa Ibizan V Kansainväliseen Biennaaliin. Yksityisnäyttely Helsingissä Kluuvin galleriassa vuonna 1973 oli menestys. Kuvarunosarja Yöpuulla sai jaetun ensimmäisen palkinnon valtakunnallisessa WSOY:n Vuosirengas ’75-runokilpailussa vuonna 1975. Seuraavana vuonna ilmestyi kuvarunoteos Krunoja. Seppo aloitti 1980-luvulla uransa Ilkka-lehden taidekriitikkona. Tämä lähes toinen päätyö kesti 17 vuotta.